maanantai 11. tammikuuta 2010

Ensimmäinen päivä, huhhuh

Täällä sitä sitten ollaan, Saksassa. Lentomatka Helsinki-Vantaalta Düsseldorfiin sujui rattoisasti, vaikka AirBerlin olisikin voinut järjestää myös englanninkielistä ohjelmaa, joka olisi varmasti miellyttänyt meitä, joilla tuo saksa vähän vielä ontuu.

Lentokentällä työnantaja oli vastassa, ja automatka Wuppertaliin kului jutellessa kaikennäköisistä käytännön asioista. Lunta Düsseldorfin ja Wuppertalin alueelle oli satanut, mutta määrä ei yllä läheskään niihin mittasuhteisiin jota Suomessa oli satanut kun lähdin. Lämpötilakin oli mukavasti vain muutaman asteen nollan alapuolella, mikä sopi minulle Suomen pakkasten jälkeen oikein mukavasti.

Nyt asustelen siis työnantajani äidin ja siskon luona heidän valtavassa ja vanhassa talossa. Minun käyttööni oli varattu peräti kaksi huonetta toisesta kerroksesta! Näköalat ovat varmasti hienot, mutta nyt ei näy mitään, sillä on niin pimeä. Ajattelin kuitenkin huomenna aloittaa jonkun "oman" kämpän etsimisen, sillä jo ensimmäisenä iltana huomasin asioita, joiden kanssa voisi tulla vaikeuksia.

Mainitaan nyt vaikka ensiksi se, että perheen äiti tykkää koirista. Heillä on kaksi spanielinnäköistä isoa koiraa, jonka rotua en kuitenkaan tunnista. Minä olen allerginen koirille. :D Noh, allergialääkkeillä niistä selviää. Toinen on se, että porukathan ihan polttavat täällä sisätiloissa! En tiedä kuinka normaalia se enää Suomessa on, mutta itse ainakin yllätyin täysin. Yleensähän mennään ulos sauhuttelemaan! Se voisi olla vähän isompi ongelma, itse kun en tupakoitsija ole. Pienenä haittana on myös, että perheen äiti ei ole vielä osoittanut minkäännäköistä englanninkielentaitoa. D: Kyllä me ollaan jo juteltu, mutta se on lähinnä sitä, että minä puhun englantia ja hän saksaa. Eikä kumpikaan varmaan ole varma siitä ymmärrämmekö toisiamme! Onneksi itse ymmärrän jonkin verran saksaa. Auttaa ihmeellisesti.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa työt... Ja kierrellä katsomassa Wuppertalia. Valitettavasti Wuppertalin yli 100-vuotias Schwebebahn on nyt korjauksessa. Olisi kuulemma kaikkein kätevin tapa tutustua Wuppertaliin. Bussit tuntuvat kulkevan kuin Suomessa, mutta lumentulo on kuulemma aiheuttanut täälläkin pientä epätarkkuutta bussien aikataulussa.

Nyt täytyy päästä nukkumaan. Kuvia tulee myöhemmin. Gute Nacht!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti