Vappua odotellen

Viime päivittämisestä onkin taas vierähtänyt jonkin aikaa, mutta eipä siitä sen enempää. Viikot kuluvat yllättävän nopeasti ja ilman sen kummempia tapahtumia, joita jaksaisi päivitellä tänne.

Saksalaiskavereitani olen nähnyt muutaman kerran tässä kuussa ja töitä olen tehnyt normaaliin tapaan. Olen lähinnä tehnyt logoja ja ikoneita, mikä on ihan viihdyttävää siihen asti, kunnes pomo keksii, että johonkin tiettyyn logoon sopisi fontti, jossa K muistuttaa vähän C:tä. Ja ei kun etsimään.

Viimeviikon maanantaina Schwebebahnkin heräsi, ja viime viikolla kuljinkin sillä pariin otteeseen. Ensimmäisellä matkalla en löytänyt lippuautomaattia ja luonnollisesti ensin päädyin kahdesta raidevaihtoehdosta sille väärälle. Lauantaina, kun ilma oli kaunis ja muutenkaan ollut mitään tekemistä koko päivänä, ostin lipun (lippuvaihtoehdon valitsemisessa oli vaikeuksia, sillä vaikka liput ovatkin halpoja, vaihtoehtoja oli liikaa, eikä englanninkielinen versio lippuautomaatista oikein pelaa....) ja lähdin ajelemaan Schwebebahnilla. Lähdin päärautatieasemalta, joka on melko radan keskellä, ja ajelin vain toiseen suuntaan ja takaisin. Varmaan jännin kulkuneuvo tähän mennessä. Vaunu huojui koko matkan Wupper-joen yläpuolella, ja välillä olikin vähän epävarma olo, että korjasivatkohan he sen varmasti hyvin.... Mutta paikallisten puheet Schwebebahnin mukavuudesta eivät olleet puppupuhetta. Jos joku blogia ehkä lukevakin sattuisi löytämään itsensä joskus Wuppertalista, niin ottakaahan Schwebebahn alle ja lähtekää kiertoajelulle!

Viikonlopun aikana sain muutenkin enemmän aikaan kuin aikaisempiin pariin viikkoon. Lauantaina siis kirjoittelin postikortteja (jotka postilaatikoiden puuttuessa lähetin vasta maanantaina), soittelin äidille ja söin valtavan jogurttijäätelöannoksen, jossa oli mukana tuoreita mansikoita, ananasta ja kiiviä, sekä sekalainen joukko muita hedelmiä joita en tunnistanut, koska ne olivat kaiken pohjalla. Nyt tiedän mitä ostan kun seuraavan kerran kauniin päivän tullen tekee mieli jotain hyvää.
Lauantaina oli myös Ölbergfest, eli paikallinen katufestivaali. Joka siis oli ihan nurkan takana paikasta missä asun. Oikeastaan koko Ölberg, eli alue jolla asun, oli täynnä ihmisiä siis. Kadulla asuntoni edessä oli onneksi hiljaisempaa, vaikka ihmiset kävelivätkin siitä ohi jatkuvasti. En oikein ole festari-ihmisiä, mutta sen verran tapaus houkutteli, että kävin syömässä siellä. Ruokaa (erityisesti turkkilaista) ja juomaa siellä sai halvalla yllin kyllin, mutta lopulta päädyin ostamaan kaksi lihavarrasta, jotka myyjä yllättäen tunkikin leivän sisään ja lisukkeeksi tomaattia, salaattia, sipulia ynms. Ei se minua haitannut, mutta vartaita on jo valmiiksi vaikea syödä.
Lauantaista vielä sen verran, että näin vapun lähestyessä innostuin kokeilemaan siman tekemistä. Luulen, että en onnistunut siinä kauhean hyvin, mutta se nähdään sitten torstaina.

Sunnuntain käytin asunnon siivoamiseen.

On ilo huomata, kuinka saksankielentaitoni karttuu. Paikallisessa taidetarvikeliikkeessä jälleen kerran vieraillessani sattui myyjä kysymään, että olinko opiskelija. En tiedä kuinka hyvin suomalainen opiskelijakortti kävisi Saksassa, mutta eipä sillä väliä, kun jätin koko kortin kotiin (eikä minulla ole muutenkaan kuin VR:n opiskelijakortti, johon valokuva on laitettu niitillä kiinni....) Vastasin kuitenkin saksaksi, koska jo aikaisempien käyntien aikana olin huomannut, ettei myyjä osaa englantia. Kuitenkin, kyseessä oli ensimmäinen vähän pidempikin keskusteluni saksaksi ja sen kunniaksi ostin itselleni mansikkaleivoksen.

Kaikenkaikkiaan kokemukseni saksalaisten englannintaidoista ovat erittäin huonot. Saksalaisystäväni osaavat englantia petollisen hyvin, eli olin ilmeisesti odottanut jotain enemmän. :D Työkaverini englanti on aika ok, mutta hän erehtyy vieläkin sanassa "Morgen", joka siis tarkoittaa sekä tätä aamua että huomista päivää. Suurin osa asiakaspalvelijoista täällä ei myöskään osaa englantia, joskin kerran eräs kaupan kassa yllätti positiivisesti, kun pyysin muovikassia englanniksi (en vielä tiennyt mitä se on saksaksi) ja hän antoi muovipussin ja sanoi ostosten loppusumman hienosti englanniksi ilman sitä kammottavaa saksalaisaksenttia, johon olen täällä saanut tottua. Pomoni ja saksalaisystäväni olivat vakuutelleet, että nuorempi sukupolvi osaisi englantia, mutta ei sekään ole ihan vakuuttanut. Muutaman kerran kaupassa jotain etsiessäni olen saanut jonkun puhumaan hieman englantia (aina sen "My English not very good"-jälkeen), mutta yleensä keskustelu jää siihen, että min ymmärrän vähän heidän saksaa, he ymmärtävät vähän minun englantiani mutta kumpikaan ei osaa puhua toistensa kieltä. Ristiriitaista, eikö?
Luulen, että pääsyy kielimuuriin on se, että minä olen vielä kovin epävarma saksantaidoistani enkä uskalla puhua sitä heille, jotka puhuvat sitä äidinkielenään, ja ilmeisesti monet saksalaiset luulevat, että englanti on äidinkieleni ja että minä osaisin sitä täydellisesti. Ymmärrän heidän virheitään luultavasti paremmin kuin he tietävätkään, kiitos suomen saksasta otettujen lainasanojen sekä ruotsin. Olen jutellut asiasta saksalaisystävieni kanssa, joista toinen haluaisi oppea suomea ("I wish you good luck, you're going to need it", minä sanoin ja hymyilin). Heistäkin on hankalaa puhua kieltä sellaiselle, joka puhuu sitä äidinkielenään. Saa nähdä miten käy, kun yhteinen ystävämme Coloradosta päätti ostaa lentoliput Saksaan, ihan meidät tavatakseen. Hän tulee perjantaina.

Miksiköhän kirjoitukseni aina venyvät kilometrin mittaisiksi....