... Tai ainakin tämä on ihan kevät minulle! Vihreää täällä on ollut paljon koko täälläoloni ajan, mutta kun ilmat lämpiävät ja ikkunan avaamalla pystyy haistelemaan kevätsateen jälkeistä tuoksua, on kevät tullut. Tottuneena yökukkujana olen kuitenkin ihmeissäni, kun linnut alkavat laulaa jo kahden aikaan yöllä....
Töissä pääsin suunnittelemaan logoa ja verkkosivujen käyttöliittymää työkaverini kanssa. Työpäivät kuluvat melko rattoisasti musiikkia kuunnellessa ja internetin kanssa tapellessa. Internet-yhteys onkin ollut toimistossa ongelmana, sillä jostain syystä se ei suostu toimimaan. Niinpä nettiongelmat tulevat varmasti jäämään mieleeni Saksasta.
Teknisistä ongelmista huolimatta asiat tuntuvat toimivan täällä melko tehokkaasti. Keskiviikkoiset tavaroiden kadulleraahaus, kierrätys, ekotuotteet, junien aikataulussapysyminen... Ja uutena asiana asukkaiden rappukäytävän siivous! Kiinteistön huoltajalle tietenkin pienempi vaiva, jos jokainen asukas lakaisee lattian ovensa edestä, mutta olisi siitä minulle toki aikaisemminkin voinut sanoa. :D Oveni on ihan ulko-oven vieressä, eli kaikki kävelevät oveni ohi. Olisi pitänyt vielä muistaa kysyä, että millä minä harjaan, kun asunnossani on vain rikkaharja, jonka kanssa olenkin jo ehtinyt konttailla pitkin asuntoani roskia lakaisten. Enkä millään haluaisi ostaa tänne isoa harjaa, jota sitten raahaisin mukanani keskustasta.
Naapurustoni on oikein mukavaa, viikonlopputööttäilijöitä lukuunottamatta. Edes kerrostaloasumiseen varsinaisesti tottumattomana osaan olla hämmästelemättä katossa kuuluvia juoksuaskelia ja ääniä, jotka muistuttavat kuin jotain painavaa huonekalua siirreltäisiin paikasta toiseen. En myöskään hämmästele käytävässä sisään ja ulos ramppaavien ihmisten mekastusta tai ohikulkevien ihmisten puheita. Toivon vain, etten itse aiheuta häiriötä, erityisesti silloin kun pudottelen tavaroita tai kiroan huonoa internet-yhteyttäni. Eräänä päivänä töihin kävellessä pääsin todistamaan vastakkaisissa taloissa asuvien ihmisten keskustelua, joka käytiin ikkunan kautta. :D
Viime viikonloppuna sain kuitenkin kuulla suru-uutisen: Suklaakahvila, johon olin jo ehtinyt rakastua ja jossa olin ottanut tavaksi käydä melkein joka viikonloppu, oli viimeistä kertaa auki. Tämä tuli ilmi jutellessani paikan omistajan kanssa. :( Sen jälkeen oli mieliala melko matalalla. Missä minä nyt voin rentoutua, lukea kirjaa ja hörppiä kuumaa espanjalaista suklaajuomaa vieläpä harvinaisen edulliseen hintaan?
On se ihme kuinka nopeasti vieraaseen maahan ja kieleen tottuu, ja joka päivä on silti aina uusi seikkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti